Jussi Pyykkönen

kilpailuttamiskonsultti Hansel Oy

Kirjoittajan blogeja

Innovaatiot ostajalta piilossa

Lukuaika3 min

Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman mukaan Suomessa tavoitellaan innovatiivisille hankinnoille viiden prosentin osuutta kaikista julkisista hankinnoista. Jos prosenttiosuudella viitataan euroihin, tarkoittaa linjaus noin 1,5 miljardin panostusta innovatiivisiin hankintoihin. Tavoite voi vaikuttaa ensisilmäyksellä kovalta. Ennen kuin mittaviin hankintatalkoisiin ryhdytään, on syytä täsmentää innovatiivisten hankintojen luonnetta. Joku voisi ajatella, että hallituksen tavoite edellyttää virastoja, kuntia ja ministeriöitä ostamaan innovaatioita. Ostamista edeltää aina […]

Lue lisää Innovaatiot ostajalta piilossa

Työllisyystavoitteet epärealistisia ilman maahanmuuttoa

Lukuaika3 min

Kuuntele blogin ääniversio YP-radiossa. Vaalien alla kuulimme 75 prosentin työllisyysastetavoitteesta ja työllisyyden kasvattamista 200 000 henkilöllä. Miten näihin tavoitteisiin tulisi suhtautua? Suomen väestö on kasvanut viimeisen 25 vuoden aikana noin puolella miljoonalla, mutta työllisten määrä ei ole kasvanut käytännössä lainkaan. Heikon työllisyystilanteen taustalta löytyvät sekä suhdanne- että rakenneongelmat. Korkean rakenteellisen työttömyyden taittaminen onkin oltava keskeinen […]

Lue lisää Työllisyystavoitteet epärealistisia ilman maahanmuuttoa