YP-blogi

YP-blogissa asiantuntijat esittävät omia, usein henkilökohtaisia näkemyksiään. Yhteiskuntapolitiikka (YP) on yhteiskunnallisen hyvinvointitutkimuksen lehti.

Uusimmat

Mitä jos valistus vaikuttaisi?

6 min
2010-luvun Suomessa on suuret sosioekonomiset terveyserot. Korkeakoulutuksen saaneet, ylemmät toimihenkilöt ja hyvätuloiset elävät vanhemmiksi ja pysyvät paremmassa kunnossa kuin alemmat luokat. Siirrytään vuoteen 2030. Sosioekonomiset terveyserot ovat alkaneet kolmen vuosikymmenen kasvun jälkeen kääntyä laskuun,  mikä on antanut aiheen kohotella maljoja useammassakin toimistossa. Mitä viimeisten 10−15 vuoden aikana on tapahtunut? 2020-luvun sosiaalihistorioitsijat jäljittävät muutoksen terveysajattelun sosiokulttuuriseen käänteeseen, joka alkoi vallata alaa 2010-luvun alkupuolella. Käänteen myötä kansalaisten ja vaikuttajien kriittinen massa alkoi ymmärtää, että terveyseroina ilmenevät luokka- ja...

”Ilman muuta ykkönen”

2 min
Mari Kiviniemi jysäytti tänään uutispommin ilmoittamalla, ettei aio enää tavoitella keskustan puheenjohtajuutta. Viisas päätös. Kiviniemi johti keskustan viime keväänä puolueen historian pahimpaan vaalitappioon ja sen jälkeiseen kannatuksen vapaaseen pudotukseen – gallup-lukujen valossa keskustan kannatus oli alimmillaan loppukesällä 12 %:n tuntumassa. Puolueen kannatus kääntyi nousuun vasta Paavo Väyrysen huiman presidentinvaalikampanjan myötä, jonka tuloksena Väyrynen sai lähes 18 % vaalien ensikierroksen äänistä ja tipahti vain niukasti toiselta kierrokselta. Tänään Kiviniemi ilmoitti, että jonkun täytyy kantaa vastuu puolueen viime...

Tammi korvaa Virtasen

2 min
Täytän 63 vuotta elokuussa ja syyskuun alusta lukien jään täyseläkkeelle. Niinpä YP tarvitsee uuden päätoimittajan, ja sellaiseksi on nyt nimitetty 1.5.2012 lukien 43-vuotias valt. tri Tuukka Tammi. Minä vastaan vielä YP:n numerosta 4/12, sen jälkeen on Tuukan vuoro. YP on Tuukalle monella tapaa tuttu lehti. Tuukka on julkaissut siinä tutkimusartikkeleita ja muita kirjoituksia sekä ollut usean vuoden ajan lehden tiheästi käyttämä referee. Viime keväästä lähtien Tuukka on ollut YP:n toimitusneuvoston jäsen. Vuodesta 2007 alkaen Tuukka on...

Dragsvik

2 min
Laki velvoittaa antamaan ruotsinkielistä varusmieskoulutusta ainakin yhdessä armeijan joukko-osastossa. Joukko-osasto ei ole varuskunta. Varuskunta on isompi kokonaisuus, johon kuuluu useita joukko-osastoja. Joukko-osasto suhtautuu varuskuntaan vähän kuin laitos tiedekuntaan. Joukko-osaston ja varuskunnan eroon kiteytyy se kiista, joka parhaillaan velloo ”Dragsvikin” ympärillä. Dragsvik ei ole joukko-osasto, vaan varuskunta, oikealta nimeltään Uudenmaan Prikaati, jossa on kaksi joukko-osastoa: Tammisaaren rannikkopataljoona (se Dragsvik) ja Vaasan rannikkojääkäripataljoona. Molemmissa on kolme komppaniaa. Laki ei siis velvoita yhden ruotsinkielisen varuskunnan olemassaoloa. Ruotsinkielinen koulutus voitaisiin sijoittaa myös...

Salabonukset takaisin

2 min
Ilmailualan Unionin puheenjohtaja Juhani Haapasaari on lähettänyt tänään sunnuntaina medialle tiedotteen, jossa hän kehottaa Finnairin salaisia lisäbonuksia saaneita ”harkitsemaan bonusten takaisin maksua. Haapasaaren mukaan se purkaisi painetta yhtiön sisällä ja myös viestisi yleisemmin ilmapiirin ymmärryksestä” (HS 18/3). Finnair lupasi pari vuotta sitten 18 johtajalleen yhteensä 2,8 miljoonan euron lisäbonukset, jotta nämä pysyisivät toimitusjohtajan vaihdosta seuranneen kriisiajan eli puolitoista vuotta talossa. Samaan aikaan kaikki Finnairin työntekijät suostuivat 5 %:n palkanalennukseen – myös nämä 18 johtajaa. Kun...

The Voice of Finland

2 min
Väestö ikääntyy, kestävyysvaje uhkaa, euro on kriisissä, AKT:n sisällissota heiluttaa kohta BKT:tä, herra-aateli jakaa salaisia bonuksia toisilleen, hyvät veljet ostavat ja myyvät asuntoja sopuhintaan – ja samaan aikaan tutkimustiedot kertovat, että v**utukseen voi aidosti kuolla. Kannattaa siis välillä kuunnella toisenlaista Suomen ääntä. Jos ette ole alusta pitäen seuranneet vuoden vaihteessa Nelosella alkanutta The Voice of Finland -sarjaa, hyvin ehtii vielä mukaan. Menossa on live-esitykset, joita ennen mukana oli vielä 24 laulajaa. Niistä ensimmäinen nähtiin viime...

Presidentin puhe

2 min
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on julkaissut kaksi kirjaa, Viiden vuoden yksinäisyys (Teos 2005) ja Hiljaisten historia (Teos 2007). Luin näistä ensimmäisen tuoreeltaan ja ällistyin: kuivana talousmiehenä ja juristina pitämäni Niinistö osasi kirjoittaa, ja hyvin. Toinen kirja vain vahvisti vaikutelmaa: Niinistö osaa paitsi kirjoittaa myös hypätä varsin erilaisten, myös ja erityisesti ns. maan hiljaisten, housuihin. Niinpä ei erityisesti ihmetyttänyt, että Niinistö valitsi lopulta uudeksi puolisokseen naisen, jonka erityisosaamisalue on runous. Jenni Haukio on julkaissut kolme runokirjaa, joiden pohjalta Hesarin kulttuuriosasto julkaisi tänään (1/3) näyttävän...

Kamalan talven ruotsalainen uhri, osa II

2 min
Kaksi kuukautta autossaan metsätiellä olleen 45-vuotiaan ruotsalaismiehen tarinan (josta eilen kirjoitin) peruskuvio alkaa hahmottua, Aftonbladetin tänään (19/2) julkaisemien lisätietojen valossa. Ensinnäkin kyseinen metsätie alkaa valtatie E4:ltä ja on vajaan kahden kilometrin pituinen – ja ruotsalaismiehen auto on parkkeerattuna sen lopussa olevalla kääntöpaikalla. Jos tämä tieto olisi ollut alkuperäisessä uutisessa, olisi heti voinut päätellä, ettei mies ollut jäänyt ”loukkuun” autoonsa. Mies tiesi hyvin, että valtatie on lähellä, koska oli itse autonsa sinne ajanut. Mitään onnettomuutta ei...

Kamalan talven ruotsalainen uhri

2 min
Siperian hönkäilyt ovat pitäneet huolta siitä, että tämä talvi on ollut koko Euroopassa aivan kamala: pakkasta, lunta ja kovia tuulia on ollut Espanjassa asti. Uutiset ovat kertoneet kylmyyteen kuolleista kymmenistä asunnottomista. Kamalan talven järkyttävin uhri on kuitenkin ollut ruotsalainen mies, jonka kohtalosta tiedottaa tänään (18/2) mm. Helsingin Sanomat näin (sama uutinen on levinnyt lähes kaikkeen nettimediaan): ”Ruotsalainen mies oli loukussa lumen peittämässä autossa parin kuukauden ajan. 45-vuotias mies pelastettiin perjantaina Uumajan ulkopuolella sijaitsevalta metsätieltä, jota ei...

Kulttuurisen ja taloudellisen pääoman kamppailu – ne, joilla ei juuri ole kumpaakaan, eivät viitsineet äänestää

4 min
Presidentillä ei juuri ole valtaa, ja siksi joidenkin mielestä kiihkoilu presidentinvaaleissa on naiivia. Toisten mielestä kulttuuri ja tunteet eivät ylipäänsä kuulu politiikkaan. Mistä ne tulivat presidentinvaaleihin? On esitetty, että tämä johtui sosiaalisesta mediasta ja siitä, miten varsinkin Haaviston kampanjatiimi masinoi ihmiset liikkelle sen avulla. Mutta ei sosiaalista mediaa ja joukkoja voi hallita. Korkeintaan kampanjatiimi osasi antaa ravinteita siemenille, jotka olivat jo muhimassa. Haavistolaisuudessa, mutta myös perussuomalaisuudessa, on selvät sosiaalisten liikkeiden tunnusmerkit. On omat ”movement intellectuals” ja ”movement artists.”...