Toimittaja Henri Salomaa ennustaa kolumnissaan (HS 14/1), mistä 2020-luku tullaan aikanaan muistamaan.

Salomaan mukaan itsensä kehittäminen ja individualismi tulevat yhä voimistumaan, mutta vastakohdat kääntyvät päälaelleen: ”Mitä aiemmin pidettiin jälkijättöisenä ja taantumuksellisena, tulee tällä vuosikymmenellä olemaan edistyksellistä, esimerkillistä ja moraalisesti hyveellistä toimintaa.”

Yhtenä esimerkkinä Salomaa esittää matkustamisen. Menneinä vuosikymmeninä rikut ja tunnat agitoivat nuoria retkeilemään maailman ääriin, mutta nyt edessä ovat kasvavat kerosiinin tuottamat haitat ilmakehässä. Matkailu ei enää avarra, vaan tuottaa syyllisyyttä.

Perin yli kymmenen vuotta sitten äitini vanhan ja aika lailla rapistuneen kotitalon Sammatista ja vaimon kanssa piti tehdä päätös, kunnostammeko talon vai myymmekö pois ja käytämme varat silloin pian edessä olleen eläköitymisemme jälkeiseen maailmanmatkailuun – kuten silloisen muodin mukaisesti eläkeläisten olisi ”pitänyt” tehdä.

Valitsimme Sammatin talon kunnostamisen. Olin jo siinä vaiheessa varma, että maailmasta saa riittävän hyvän kuvan seuraamalla runsaita matkailuohjelmia, lukemalla kirjoja eri maiden kulttuureista ja analyysejä siitä, miten maantiede on vaikuttanut historian kulkuun. Sitä paitsi lentämisestä on tullut äärimmäisen vaivalloista ja myös vaarallista. Koskaan ei tiedä, milloin joku venäläinen tai iranilainen ohjus tuhoaa juuri sen koneen, jossa istut – tai sitten Boeing 737 MAX rysähtää maahan ihan omia aikojaan.

Nuorempana olemme toki matkailleet sen verran, että tiedämme kuinka virkistävä etelän lämpöloma voi talven keskellä olla – ja tällaiset matkat suomme mielihyvin nuoremmille työn stressaamille sukupolville. Tosin ilmastonmuutos hiukan tärvelee tätäkin keinoa: tänään, keskellä tammikuuta, pääkaupunkiseudulla korkein lämpötila on about 10 astetta plussaa eli täällä on lämpimämpää kuin Madridissa ja Roomassa (kertoo HS 14/1).

Sammatin talon remontilla pelastimme yli satavuotiaan talon jälkipolville, ja eläkkeellä olemme asuneet siellä kaikki kesäkaudet, lähes puolet vuodesta. Emme väsy ihmettelemään sitä luonnon kiertokulkua, joka alkaa paljaasta huhtikuusta, räjähtää sitten kevään kasvukauteen ja siitä kesän täyteen kukkeuteen, ja sitten kesän hiljaiseen poismenoon ruskan värien loisteessa.

Siihen kiertokulkuun ei kyllästy, eikä siis tarvitsekaan, koska nyt sen mukana eläminen on ”edistyksellistä, esimerkillistä ja moraalisesti hyveellistä toimintaa”!

 

Kommentit

nhrxksfifs

16.05.2020 10:18

Muchas gracias. ?Como puedo iniciar sesion?

×
×
×

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *