Kirjoituksia aiheesta

Koronakriisi on myös hyvinvointitalouden koe

Koronaepidemian vuoksi asetetun poikkeustilan ensisijainen tavoite on suojata riskiryhmiä ja taata terveydenhuollon toimintakyky. Poikkeustilalla on kuitenkin sekä välittömiä että kauaskantoisia seurauksia lähes kaikille yhteiskunnan osa-alueille.  Koronakriisi on niin...

Liian ruma kuva Audi-miehistä

"Nyt se on todistettu: Audi- ja BMW-kuljettajat ovat liikenteen kauhukakaroita." (Iltalehti.fi 29.1.2020)"Tutkimus: Statusautojen omistajat ovat muita useammin itsekkäitä kuskeja, mutta myös tunnolliset ihmiset pitävät laatuautoista." (yle.fi/uutiset 29.1.2020)”Audit,...

Jane Austen

TV1:ssä pyörii parhaillaan Jane Austenin kesken jääneen romaanin pohjalta taitavasti tehty ja hyvin näytelty sarja nimeltä Sanditon, joka on enää viimeistä osaa vailla (esitetään 25/2, mutta koko sarja on jo Ylen Areenassa).Sarjan peruskuvio on samantyyppinen kuin Jane...

Datan louhinta ei korvaa tieteellistä tutkimusta

Tutkimusaineistojen maailmassa ollaan jo jonkin aikaa oltu suuren murroksen äärellä. Todella suuret aineistot (iso data, big data) ovat tätä päivää, ja datan määrä kasvaa edelleen kiihtyvällä vauhdilla: se mikä oli eilen isoa, on tänään enää keskikokoista....

Ilmastonmuutoksen hyvistä puolista

Toimittaja Henri Salomaa ennustaa kolumnissaan (HS 14/1), mistä 2020-luku tullaan aikanaan muistamaan.Salomaan mukaan itsensä kehittäminen ja individualismi tulevat yhä voimistumaan, mutta vastakohdat kääntyvät päälaelleen: ”Mitä aiemmin pidettiin jälkijättöisenä...

Nuorten naisten hallitus 2.0

Kun Antti Rinteen hallitus oli viime kesäkuussa nimitetty, kirjoitin tälle palstalle jutun otsikolla Nuorten naisten hallitus (6.6.2019). Silloin kirjoitin näin:”Näyttää siltä, että nuoret naiset tulevat muodostamaan hallituksen ykkösketjun: Li Andersson (32 v), Katri...

Kansa luottaa tieteeseen – vaan ei kaikki kansa

Marraskuussa julkistetun Tiedebarometrin mukaan suomalaisten luottamus tieteeseen on luja. Tieteeseen ja tutkimukseen suhtautui luottavaisesti isompi osa kansasta kuin koskaan aiemmin. Tiedebarometrin uutisoinnissa huokui helpotus, sillä tiedevastaisuuden on pelätty...

Huomaako minua kukaan?

Olen katsonut kaikki Vain elämää -ohjelman tuotantokaudet. Ohjelman illallispöydissä toistuva puheenaihe oli omat riittämättömyyden tunteet ja kysymys ”olenko tarpeeksi hyvä”. Joskus kysymys ajoittui hetkiin, kun ura oli aallonpohjassa ja suosio alhaalla. Mutta...

”Kuu kiurusta kesään”

Nyt kun illat pimenevät, yöt kylmenevät ja ruskan väriloisto vähitellen hiipuu pois, on aika ajatella mennyttä kesää. Radio Suomi lähetti kesällä haastattelu-sarjan otsikolla ”Sanoitettu kesä”, jonka jaksoista yksi jäi erityisesti mieleen eli suosikkirunoilijani...

Maria Ohisalon esikuvat

Nostin viime blogissani (6.6.2019) esiin havainnon, että Antti Rinteen naisenemmistöisessä hallituksessa on kuusi ikähaarukassa 31–35 olevaa nuorta naista. Epäilin, että tässä saattaa olla kyse sukupolvi-ilmiöstä. Kun nämä nuoret naiset olivat ns. otollisessa...

Nuorten naisten hallitus

Uudessa eduskunnassa on nyt naisia enemmän kuin koskaan ennen, 47 % eli 94 edustajaa. Suomen EU-komissaariksi on nousemassa ensimmäistä kertaa nainen, Jutta Urpilainen. Uuden hallituksen juuri nimetyistä ministereistä selkeä enemmistö on naisia.Ja vielä enemmän....

Työttömyys ei ole (vain) työkykyongelma

Ennen eduskuntavaaleja kaikki eduskuntaryhmät antoivat yhteisen kannanoton työkyvyn ja työllistymisen tukemisesta seuraavina vuosina. Kannanoton ja valmistelussa olevan työkykyohjelman taustana on Tuija Oivon ja Raija Kerättären selvitystyö Osatyökykyisten reitit...

Ladataan kirjoituksia